Uutiset

13.07.2021 18:39

Hölböcorp johtoryhmä esittäytyy

Joel Sariola

Morjens,

Hölböcorp unitedin Padasjoen operaatiota organisoi seuraavanlainen kokoonpano.

Osapuolen komentajana toimii allekirjoittanut Jaakko Hiltunen, joillekin tuttu nimimerkillä “Jaski”. Olen useana vuonna päässyt seuraamaan eri pelitapahtumien HQ toimintaa ja monesti osana sitä erilaisissa rooleissa kuten komppanian-, joukkueen- ja ryhmänjohtajan tehtävät sekä myös tiedustelujoukkuetta/ osapuolta olen johtanut. Meri-Lapissa minut on voinut tavata viikkopeleissä aina vuodesta 2005 lähtien, sekä Ristituli Ry:n kanssa on tullut pelejä organisoitua sillä suunnalla. Berget ja TSTOS tapahtumat olen pääosin pelannut 6mm ja/tai Firstwave ryhmätunnuksen alla. Osapuolen komentajan tehtävä on kiinnostanut minua jo pidempään ja nyt siihen löytyi sopiva tilanne sekä loistavat yhteistyökumppanit.

Yhdessä kanssani osapuolta johtaa Alamo ryhmästä Ville sekä Ilvessotureista Jere. Molemmat toimivat aktiivisesti Kyrö-komppaniassa. He edustavat tämän johtoryhmän rautaista sotilaallista johtamista.

Me kolme muodostamme Hölböcorp johtoryhmän ytimen ja vastaamme yhdessä osapuolen johtamisesta. Meidän lisäksi esikunnasta tulee löytymään useampikin henkilö erilaisissa tehtävissä, mutta näistä lisää sitten asianosaisten kesken.

Päätavoitteemme on että jokainen pelaaja saa tästä pelistä sitä mitä ovat tulleet hakemaan, unohtumattomia kokemuksia, toimivaa milsimiä sekä positiivisen muiston.
Ensimmäinen tehtävämme on yhteyksien ja pataljoonan kokoonpanon muodostaminen.

Pyydänkin yhteydenottoa kaikilta ryhmänjohtajilta sekä joukkueenjohtajilta, sekä kyseisiin rooleihin halukkailta. Tiedämme että pelaajista löytyy paljon potentiaalisia joukkueenjohtajia sekä komppanianpäälliköitä, ottakaa rohkeasti yhteyttä mikäli haluat jonkin kokoista osastoa johtaa.

Jaakon tavoittaa FB kautta tai sähköpostilla jaakko.hiltunen91@gmail.com

INGAME:

Hölbocorp press release

Hölböcorp vahvistaa maakohtaisia toimintojaan Suomessa

Hölböcorpin Suomen toimintojen johtoryhmään on nimetty seuraavat henkilöt:

Country Director Jaakko Hiltunen
Strategy Director Ville H.
Operations Director Jere S.

Uudella johtoryhmällä on vahva tahto nostaa Hölböcorpin liiketoiminta Suomessa uudelle tasolle. Ensimmäisenä pyrimme luomaan uutta liiketoimintaa sisällissodassa pahoin kärsineelle Padasjoen alueelle, jossa paikallisen hallinnon, viranomaisten ja muiden tahojen kanssa pyrimme kaikkia hyödyttävään yhteistyöhön.

Henkilöstömme Suomessa muodostuu eri puolilta Eurooppaa tulevista, erittäin hyvin koulutetuista, motivoituneista alansa kovimmista osaajista.

Meille henkilöstön hyvinvointi ja turvallisuus on erittäin tärkeää - vain tyytyväinen ja osaava henkilöstö luo mahdollisuuden kannattavaan liiketoimintaan.

Takaisin uutisiin